Atte Kohtala

Atte Kohtala (s. 2007) on savonlinnalainen pianisti. Hän on harrastanut Savonlinnan musiikki- ja tanssiopistossa vauvasta asti monipuolisesti musiikkia erikoistuen pianoon vuodesta 2016 Anja Forsbergin oppilaana. Nuorten pianoakatemiaan hänet valittiin kesällä 2021 ja saman vuoden syksystä hänen opettajina ovat Niklas Pokki ja Savonlinnan musiikki- ja tanssiopiston Kalla Ruokokoski.

Atte on osallistunut Paavali Jumppasen mestarikursseille Savonlinnan Musiikkiakatemiassa joka vuosi vuodesta 2017 alkaen ja on käynyt hänen kursseillaan Savonlinnan musiikki- ja tanssiopistossa myös keväisin. Koulussa Atte on musiikkipainotteisella luokalla.

Atte on saanut tunnustuspalkinnot Mikkelin IX ja X pianokatselmuksissa (2018, 2022), jakanut Kuopion IX pianokilpailussa kolmannen sijan Aino Lappalaisen kanssa saaden lisäksi erikoispalkinnon sarjan parhaasta Bach-tulkinnasta (2021) ja saanut tunnustuspalkinnon sekä Suomen säveltäjät ry:n erikoispalkinnon XII Leevi Madetoja -pianokilpailussa (2022).

(Photo © Ville Hautakangas)