Maximilian Fagerlund on nuori 16-vuotias pianisti Helsingistä. Hän aloitti pianonsoiton kuusivuotiaana Länsi-Helsingin musiikkiopistossa Junio Kimasen johdolla. Vuonna 2015 hän siirtyi Turun konservatoriolle Liisa Malmivaaran oppilaaksi, joka on toiminut Maximilianin opettajana tähän päivään asti.
Maximilian opiskelee nykyään Helsingin konservatoriolla. Hänet valittiin Nuorten pianoakatemiaan keväällä 2023.
Maximilian on iäkseen hyvin kokenut esiintyjä, jonka soittotaidot ulottuvat klassisesta pianomusiikista myös jazziin sekä improvisaatioon. Hän toimii myös kamarimuusikkona ja on soittanut muun muassa sellisti Saima Malmivaaran kanssa sekä toiminut useiden laulajien säestäjänä. Maximilian on myös aktiivinen säveltäjä. Hänelle on myönnetty kansainvälisessä Jugend Musiziert kilpailussa tunnustuspalkinto teoksestaan ”Dabloons” sellolle ja pianolle.
Maximilian on osallistunut Chopin tapahtumaan erinomaisin palauttein sekä Joutsenon taidekesän mestarikurssille, jossa hänen opettajanaan toimi Antti Hotti.