Nuorten pianoakatemia

Nuorten pianoakatemia on vuonna 2013 perustettu Suomen kulttuurirahaston sekä Jane ja Aatos Erkon säätiön tukema nuorten erityislahjakkaiden koulu– ja lukioikäisten pianistien valmennusryhmä. Opiskelu tapahtuu eri puolilla Suomea järjestettävillä viikonloppuperiodeilla, joiden aikana opiskellaan vaihtuvien kurssiopettajien johdolla. Soittotuntien lisäksi periodiviikonloppuina järjestetään soitonopiskelua tukevaa toimintaa, mm. pianonsoiton harjoitteluun tai tekniikkaan liittyviä työpajoja, harjoittelun ohjausta, prima vista -soittoa, pianomusiikin historiaa, ohjelmistotietoutta, yhteismusisointia ja esiintymisvalmennusta. Koulutusperiodeja järjestetään 5-6 kertaa vuodessa.

Nuorten pianoakatemia haluaa edistää suomalaisen pianonsoiton ja pianopedagogiikan kehitystä panostamalla erityisesti varhaisnuorten ja nuorten koulutukseen. Nuorten pianoakatemian tavoitteena on synnyttää inspiroiva ja kannustava oppimisympäristö, jossa erityislahjakkaat nuoret oppivat sekä mestarikurssiopettajilta että toisiltaan. Pianoakatemia pyrkii tekemään yhteistyötä kunkin opiskelijan vakinaisen opettajan ja opiskelijan kotioppilaitoksen kanssa. Koulutukseen voivat hakea suomalaisten musiikkioppilaitosten (poislukien Sibelius-Akatemian nuorisokoulutus) opiskelijat.

Nuorten pianoakatemian koordinaattorina toimii Niklas Pokki, tuottajana Rebekka Angervo ja rahastonhoitajana Anni Pokki.