Seuraa meitä Facebookissa Seuraa meitä Instagramissa

Antti Pimiä

Antti Pimiä (s. 2008) aloitti pianonsoiton kuusi vuotta sitten ja on vuodesta 2019 lähtien opiskellut Tampereen konservatoriossa. Aluksi häntä opetti Kristiina Kask-Valve, ja vuodesta 2020 lähtien Annika Hautamäki-Hänninen. Tällä hetkellä Antti suorittaa konservatorion syventäviä opintoja. Syksystä 2024 lähtien hänen opettajanaan toimii myös Teppo Koivisto.

Konservatorio-opintojen ohella Antti on osallistunut useille mestarikursseille, kuten Nurmeksen kesäakatemiaan, Raudaskylän Talven ja Kesän mestarikursseille sekä Pyynikin pianopäiville. Näillä kursseilla hänen opettajinaan ovat toimineet muun muassa Antti Hotti, Teppo Koivisto, Konstantin Bogino ja Tuija Hakkila.

Antti on menestynyt useissa pianokilpailuissa. Hänet on palkittu Leevi Madetoja - pianokilpailussa vuonna 2022, Turun Pianoaura -kilpailussa 2023, Tapiolan kansainvälisessä pianokilpailussa 2023 sekä Pirkanmaan pianokilpailussa 2023.

Merkittäviä esiintymisiä ovat olleet valtakunnallinen Nuorten Chopin -tapahtuma Helsingissä, Turun Pianoaura -palkintokonsertti Sibelius-museossa Turussa sekä Sydämen asialla -hyväntekeväisyystapahtuma Tampereella.