Seuraa meitä Facebookissa Seuraa meitä Instagramissa

Ella Oksava

Ella Oksava (s.2007) opiskelee pianonsoittoa Helsingin Konservatoriossa Antti Hotin oppilaana. Hän on opiskellut aiemmin Itä-Helsingin musiikkiopistossa opettajinaan Leena Nikula ja Kristiina Junttu. Ella valittiin Nuorten pianoakatemiaan kesällä 2021.

Ella on esiintynyt Helsingin kaupunginorkesterin solistina vuonna 2018 ja Camerata Vihti -orkesterin solistina Nuorten pianoakatemian konserttoperiodin yhteydessä vuonna 2022. Kesällä 2024 hän esiintyi Riihimäen Kesäkonserteissa sekä oli yksi Kamarikesän taiteilijoista. Aiemmin Ella on esiintynyt Mäntän musiikkijuhlien Nuorten Taiteilijoiden konsertissa vuonna 2022 sekä osallistunut moniin muihin tapahtumiin kotimaassa ja ulkomailla. Ella on myös aktiivinen kamarimuusikko.

Kilpailukokemusta Ellalle on kertynyt jo paljon. Hänet on palkittu Leevi Madetoja -pianokilpailussa (2022 & 2018), Tapiola -pianokilpailussa (2021, 2019, 2017 & 2015), Helsinki Steinway Festivalissa (2016) ja Ilmari Hannikainen -pianokamarimusiikkikilpailussa (2023). Näiden lisäksi Ella on osallistunut Tukholman kansainväliseen musiikkikilpailuun 2019, Helsinki Steinway Festivaaliin 2018 ja Tarto Young Musician -kilpailuun 2017.

Mestarikursseilla Ellaa ovat opettaneet mm. Tuija Hakkila, Henri Sigfridsson, Johan Fröst, Matti Raekallio, Severin von Eckardstein ja Jean-Efflam Bavouzet. Nuorten pianoakatemian periodien lisäksi hän on osallistunut Raudaskylän Soivan kesän ja Nurmeksen kesäakatemian järjestämille mestarikursseille. 

(Photo © Ville Lehvonen)