Seuraa meitä Facebookissa Seuraa meitä Instagramissa

Jesse Mäki

Jesse Mäki (s. 2007) aloitti piano-opintonsa syksyllä 2020 Musiikkiopisto Juvenaliassa opettajanaan Kari Tikkala. Musiikkiopisto-opintojen rinnalla Jesse opiskelee parhaillaan myös Nuorten pianoakatemiassa 2024 alkaen.

Viimeaikaisista esiintymisistään tärkeänä Jesse pitää mm. konserttia Olarin kirkossa. Konsertti oli osa PianoEspoo-festivaalia syksyllä 2023. Orkesterin solistina Jesse on esittänyt Mozartin pianokonserton nro. 23 Espoossa, Lahdessa ja Tallinnassa. Jesse on osallistunut Liisa Malmivaaran ja Joonas Pohjosen mestarikursseille. Jesse on myös saanut musiikkiopisto Juvenalian stipendin keväällä 2022.

Jesse palkittiin Tapiola-pianokilpailussa syksyllä 2021 ja Tallinnan Noor Muusik -kilpailussa keväällä 2022 (3. palkinto), jossa hän lisäksi sai erikoispalkinnon kilpailun pakollisen kappaleen parhaasta tulkinnasta.