Seuraa meitä Facebookissa Seuraa meitä Instagramissa

Jesse Mäki

Jesse Mäki (s. 2007) aloitti piano-opintonsa syksyllä 2020 Musiikkiopisto Juvenaliassa opettajanaan Kari Tikkala. Musiikkiopisto-opintojen rinnalla Jesse opiskelee parhaillaan myös Nuorten pianoakatemiassa 2024 alkaen.

Esiintymisistään tärkeinä Jesse pitää mm. konserttia Riihimäen kesäkonsertit -sarjassa 2024 sekä PianoEspoo-festivaalilla syksyllä 2023. Orkesterin solistina Jesse on esittänyt Mozartin pianokonserton nro. 23 Espoossa, Lahdessa ja Tallinnassa. Jesse on osallistunut muun muassa Matti Raekallion, Antti Hotin, Marina Pliassovan ja Ivari Iljan mestarikursseille. Jesse on myös saanut musiikkiopisto Juvenalian stipendin keväällä 2022.

Jesse palkittiin Tapiola-pianokilpailussa syksyllä 2021 ja Tallinnan Noor Muusik -kilpailussa keväällä 2022 (3. palkinto), jossa hän lisäksi sai erikoispalkinnon kilpailun pakollisen kappaleen parhaasta tulkinnasta.