Julia Elomaa (s. 2007) aloitti piano-opintonsa Turun konservatoriolla vuonna 2013 opettajanaan Jaana Luuppala. Hän sai syventävien opintojen päättötodistuksen keväällä 2021 ja hänet valittiin Nuorten pianoakatemiaan kesällä 2021.
Mestarikursseilla Juliaa ovat opettaneet lukuiset arvostetut pianotaiteilijat, kuten esimerkiksi Jean-Efflam Bavouzet, Henri Sigfridsson, Tony Yike Yang, Severin von Eckardstein, Mackenzie Melemed sekä Matti Raekallio. Nuorten pianoakatemian periodien lisäksi Julia on osallistunut muun muassa Nurmeksen Kesäakatemian, Raudaskylän Soivan Kesän sekä Palazzo Riccin järjestämille mestarikursseille.
Kesällä 2024 Julia esiintyi Riihimäen Kesäkonserteissa sekä Mäntän musiikkijuhlien Festivaalin nuoret taiteilijat -konsertissa. Hän on soittanut myös Aura Sinfonian sekä Camerata Vihti -orkesterin solistina. Näiden lisäksi hän on esiintynyt lukuisissa muissa tapahtumissa ympäri Suomea sekä ulkomailla.
Julia on menestynyt useissa kansainvälisissä ja kotimaissa pianokilpailuissa. Viimeisimpänä hän voitti 1. palkinnon Nordic Junior -pianokilpailussa Ruotsissa kategoriassa ”Young Artists” (2025). Samana keväänä hän voitti myös vanhimpien sarjan London International Chopin Competition for Young Pianists -kilpailussa. Lisäksi hänet on palkittu Turussa järjestetyssä Pianoaura-kilpailussa (2016, 2019 ja 2023), Steinway-pianokilpailussa Helsingissä (2016), Tukholman kansainvälisessä musiikkikilpailussa (2017), kansainvälisessä Tapiola-pianokilpailussa (2019), Kanadan nuorten pianofestivaalilla (2021), Ilmari Hannikainen -kamarimusiikkikilpailussa (2023), WPTA Finland -pianokilpailussa (2024), kansainvälisessä Debussy-musiikkikilpailussa (2024) sekä Leevi Madetoja -pianokilpailussa (2025). Erityismaininnan hän sai Nordic Junior -pianokilpailussa (2023) ansiokkaasta modernin teoksen tulkinnasta.
(Photo © Ville Lehvonen)